tunnelmakuva |
Seuraavaksi olikin kaavojen teon vuoro. Piti pohtia minkä pituinen ja levyinen laukku on mistäkin ja minkälaisilla kaavoilla saisimme laukun aikaiseksi. Itse koin kaavojen teon suhteellisen helpoksi, mutta minun laukkuni kyllä olikin aika yksinkertainen. Suurinta pohdintaa taisi vaatia sivukaitale, sillä halusin siihen sellaisen syvänteen, joten minun täytyi tehdä sivukaitaleen alaosasta hieman levenevä. No ei siitä syvänteestä loppujen lopuksi tullut sellaista mitä tarkoitin, mutta ihan nättinä koristeena ainakin se toimii. Ennen kuin saimme leikata kaavoja millään tavalla, opettaja tarkisti, että kaavat olivat varmasti hyvät ja toimivat.
Seuraavaksi asettelimme kaavat kankaaseen ja ennen leikkaamista opettajan täytyi tarkistaa, että kaavat on laitettu oikein, sillä niitä ei voi vain läntätä kankaalle. Pitää katsoa, että taitettu osuus on suorassa ja että langansuunta on oikea. Valkoinen kankaani oli aika tukevaa, mutta tein siitä vielä tukevamman käyttämällä liimatukikangasta. Ja tietenkin minun piti myös leikata palat laukun vuoria varten.
laukun vuorikangas |
Tämän jälkeen ompelin vetoketjun, ja yhdistin kaikki sivuosat (sivukaitaleet, alaosa, päällinen) yhteen. Sitten ompelin etukappaleen eli sen missä on pääkallo, kiinni sivuihin ja kiinnitin niitit.
Tämän jälkeen ompelin takakappaleen laukkuun ja lopuksi olikin tehtävä enää vuorikangaspussi laukun sisälle. Ompelin sen samalla tavalla kuin päälliosankin. (sivuosat yhteen, etu- ja takakappale kiinni) Vuorikankaan kiinnitin ensin kääntämällä laukun väärinpäin ja asettelemalla vuorikankaan paikalleen, niin että saumurin jäljet eivät jääneet näkyville. Sitten vain ompelin vuorikankaan kiinni. Minun täytyi kuitenkin ommella osa käsin, koska ompelukoneella loppuun asti ompelu ei vain olisi onnistunut.
-A