maanantai 5. tammikuuta 2015

Työssäoppiminen

 Ennen joululomaa olin neljä viikkoa työssäoppimassa Jyväskeskuksen Seppälässä.

          Neljän viikon aikana tein paljon erilaisia tehtäviä. Ensimmäisinä päivinä mulle opetettiin ihan perusasiat, kuten mikä henkari kuuluu minnekkin ja kuinka vaatteet viikataan mahdollisimman nätisti. Autoin myös aika paljon somistuksessa mm. höyrysilittämällä vaatteita, jotka menivät esille mallinukkien päälle ja paketoin pahvilaatikoita jouluikkunaa varten. Jouluikkunan teossa autoin myös julisteen laitossa, muovikuusen pystytyksessä ja koristelussa sekä kokosin vaaterekin, jota tarvittiin jouluikkunassa.
 
         
          Viimeiset n. puoltoista viikkoa kului enimmäkseen suureen aleen valmistautuessa. Siinä oli iso homma nimittäin ensin käytiin vaatteet läpi alelistan kanssa ja ne tuotteet, jotka kuuluivat listaan, merkittiin mustalla pisteellä. Tämän jälkeen vähän ennen päivää, jona ale alkoi (ja myöskin sinä päivänä) käytiin mustalla pisteellä merkityt tuotteet läpi listan kanssa ja merkittiin ne punaisella viivalla, mikä tarkoitti siis tuotteen olevan alessa. Käytimme listaa myös punaista viivaa merkittäessä, koska piti varmistaa vielä, ettei aleen mene vahingossa tuotteita, jotka eivät siihen kuulu.

housupino

          
























       Tämä tussaaminen, vaatteiden viikkaaminen ja somistuksessa auttaminen olivat oikeastaan päätehtäviäni, koska niissä enimmäkseen aikani kului. Tein myös paljon pikkuhommia, esim. vein pahvilaatikot roskiin, pyyhin pölyjä näytepöydältä, järjestelin kynsilakkoja ja muutenkin täytin meikkipuolta, tein uudet hintalaput tuotteisiin, joista vanha oli tippunut, autoin asiakkaita, laitoin hälyttimiä tuotteisiin, vastasin muutaman kerran puhelimeen ja siivoilin paikkoja eli vein vaatteita sinne minne ne kuului ja laitoin niitä kokojärjestykseen. Tehtävää oli siis paljon ja monenlaista, vaikka helposti ajattelisi, että vaatekaupassa työskentely on vain vaatteiden viikkaamista ja myymistä. Tuossakaan ei taida olla ihan kaikkia asioita, mitä neljän viikon aikana tein.   





 Kuvia en saanut otettua kuin muutaman, sillä myyjällä ei saanut olla puhelinta myymälän puolella.

    Neljä viikkoa tuntui aika lyhyeltä ajalta, koska suurimmaksi osaksi aika kului niin sanotusti kenttätyön oppimiseen ja itse asiakaspalvelu jäi vähemmälle. Vasta lopussa tuntui, että aloin pääsemään vauhtiin, kunnes työssäoppiminen jo loppui. Kokonaisuudessaan nämä neljä viikkoa olivat mukavaa aikaa ja opin paljon uutta.

-A