tiistai 26. toukokuuta 2015

Kevätprojekti

Kevätprojektina teimme päiväkodille ryhmissä eläinasuja. Ryhmääni kuului Titta ja Mariella ja me teimme ketun. 

Aluksi teimme koeversion, jonka mukaan muokkasimme kaavoja ja aloitimme lopullisen ketun teon. Koeversio oli hieman lyhyt lahkeista ja hihoista.











Kettuhaalarin ompelu oli helppoa ja aika nopeaa. Valkoiset osat ommeltiin siksakilla ja sivu-, takasaumat, hupun saumat ja muut menivät saumurilla. Vetoketju ommeltiin tietenkin ompelukoneella. Siinä se. 

Tässä ryhmätyössä oli toki hieman vaikeampi jakaa tasapuolisesti tekemistä, sillä kun yksi ompeli saumurilla, vaikka sivusaumat niin kahdella muulla ei saattanut olla tekemistä sillä aikaa. Tämän tekeminen oli kuitenkin mukavaa, sillä se oli erilaista materiaalin vuoksi ja ei sitä varmaan kauhean usein tule tehtyä eläinasua.



- A

torstai 14. toukokuuta 2015

Näyttö; kangaskassit

Teimme näytön 3-4 hengen ryhmissä. Mun ryhmään kuului Nitta ja Melissa. Tehtävä oli ihan yksinkertainen. Saimme yhden valmiin kangaskassin malliksi ja meillä oli kaksi viikkoa aikaa miettiä mallin perusteella poikkileikkauskuvia, työjärjestystä ja tehdä ryhmänä 18 kangaskassia. Jokainen ryhmän jäsen teki yhden kassin kokonaan itse ja loput 15 tehtiin yhdessä ns. liukuhihnatyönä. Tosin sovimme, että jokainen tekee vähän kaikkea tasapuolisesti.  


 

Kaikki meni sujuvasti, sillä ryhmän yhteistyö toimi hyvin. Ainoa vaikeus oli ehkä siinä, että halusi tehdä mahdollisimman siistiä jälkeä ja suoraa tikkiä, koska kyseessä oli kuitenkin näyttö, mutta ei ollut aikaa ruveta purkamaan ja tekemään kokonaan uudestaan jokaista hiemankin epäsuoraa tikkiä. Tälläisenä perfektionistina se oli oikeastaan aika turhauttavaa, että halusi tehdä parastaan, mutta noh, aika ei anna periksi.

Ja kyllä, kuvia on erittäin huonosti enkä edes muistanut ottaa kuvaa valmiista kangaskassista. :D

-A